Tuntuuko työntekijän perehdyttäminen tai ammattitaidon ylläpitäminen haastavalta ja aikaa vievältä työltä? Aiheuttaako kielimuuri ongelmia tai kärsiikö yrityksesi työntekijöiden suuresta vaihtuvuudesta?
Visuonin kehittämä palvelu vapauttaa esimiehen resursseja ja auttaa työntekijää kasvattamaan ammattitaitoaan kuin itsestään. Palvelun avulla kaikki työntekijän tarvitsema tieto työtehtävistä siivousvälineisiin löytyy yhden linkin takaa – työntekijä voi siis helposti tarkistaa puhelimeltaan vaikkapa oikean pesuaineen valinnan jo työkohteessa ollessaan. Virheiden määrä vähenee huomattavasti, mikä taas parantaa asiakastyytyväisyyttä!
Kun työntekijä kokee, että työtehtävien oppiminen ja tuen saaminen on tehty hänelle helpoksi, auttaa se häntä myös viihtymään työpaikassa pidempään. Työntekijän motivaatio on tärkeässä osassa työn lopputuloksen kannalta: työpaikassaan viihtyvä ja hyvän ammattitaidon omaava työntekijä tekee luonnollisesti myös laadukkaampaa jälkeä.
Visuaalinen koulutus helpottaa perehdyttämistä ja parantaa ammattitaitoa
Siivousalalla työntekijän perehdyttäminen ja ammattitaidon ylläpitäminen pitävät sisällään monia haasteita. Visuonin mobiilisti mukana kulkevat perehdytys- ja koulutusmateriaalit helpottavatkin huomattavasti sekä esimiehen että työntekijän arkea. Visuaalisin keinoin oppiminen on myös tutkitusti tehokkaampaa kuin esimerkiksi lukemalla oppiminen!
Näihin yleisiin ongelmiin Visuonin palvelu tarjoaa ratkaisun:
Kielimuuri. Työtehtävien selittäminen ja perehdytyskansion lukeminen voivatkin tuntua haasteellisilta, jos yhteistä kieltä ei ole. Mikäli käytössä on perinteiset, paperiset perehdytyskansiot, ajankohtaisinta tietoa ei yleensä päivitetä kansioihin kovinkaan usein. Osa uusimmista muutoksista voikin olla ainoastaan suullista tietoa, ja tällöin perehdyttäjän vastuulla on muistaa välittää tieto eteenpäin. Visuonin kanssa kielimuuria ei ole: kun työntekijä pääsee näkemään työtehtävät ja -kohteet visuaalisesti mobiililaitteelta, oppiminen tehostuu moninkertaisesti.
Ajankäyttö. Esimiehen ja muiden työntekijöiden aikaa säästyy huomattavasti, kun uudelle työntekijälle ei tarvitse opettaa kaikkea kädestä pitäen. Visuonin palvelun avulla työntekijä pääsee itse tutustumaan työtehtäviin ja -kohteisiin missä ja milloin vain.
Ammattitaidon testaaminen. Joskus on aiheellista testata ja päivittää työntekijän tietotaitoa varsinkin, jos työtehtävät tai -kohteet ovat muuttuneet. Visuonilta löytyy kattavasti materiaaleja sekä tenttejä osaamisen testaamiseen, eikä esimiehen tarvitse varata lisäkoulutuksiin erikseen aikaa.
Työntekijän tuki. Kaikkea ei aina voi tietää tai muistaa – varsinkaan työuran alussa. Visuonin palvelusta työntekijä voi varmistaa vaikkapa työkohteessa suoritettavat tehtävät tai varmistaa oikean pesuaineen käytön. Kun kaikki tieto kulkee mukana kännykässä, itsevarmuus omasta ammattitaidosta kasvaa kuin huomaamatta. Työntekijän perehdyttäminen on helppoa, nopeaa ja tehokasta!
Kaikki tieto yhdessä paikassa
Visuonin palvelu perustuu videoiden, kuvien ja tekstin yhdistelmään: kun työtehtävät, siivousvälineet sekä -tarvikkeet on esitelty visuaalisin keinoin, on työt helppo sisäistää eikä kielimuurikaan ole enää este. Kännykällä sekä tietokoneella toimiva palvelu ei vaadi erillisten sovellusten tai ohjelmistojen lataamista, ja työntekijä pääsee materiaaleihin käsiksi helposti hänelle jaettavan linkin kautta. Työntekijän perehdyttäminen ja lisäkouluttaminen helpottuu huomattavasti eikä vaadi jatkuvaa panostusta esimieheltä.
Saatavilla on kolme erilaista ratkaisua:
Valmis Siivoustyön perusteet -materiaali on yhteistyössä siivousalan ammattilaisten kanssa koottu tietopaketti, josta löytyy osaamista vahvistavia tenttejä sekä tietoa mm. työvälineistä ja erilaisista työmenetelmistä. Kätevä työkalu työntekijöiden perehdyttämiseen sekä ammattitaidon vahvistamiseen! Paketti voidaan räätälöidä myös yrityksen brändin mukaiseksi ja se on saatavilla myös englanninkielisenä.
Luo sisällöt itse. Paketti tarjoaa rajattomat mahdollisuudet luoda juuri oman näköistä sisältöä! Lisää kuvia, videoita ja tekstiä työkohteista sekä työtehtävistä. Kattava tietopaketti on täydellinen tuki uusille ja vanhoille työntekijöille.
Avaimet käteen -paketti. Kiinnostaako laajojen sisältöjen tuottaminen oman yrityksen tarpeisiin, mutta aikaa ei tahdo löytyä? Halutessasi tuotamme kaikki sisällöt palveluun, jolloin pääset nauttimaan juuri sinun yrityksesi työntekijöitä varten tehdyistä materiaaleista.
Katso video!
Kiinnostuitko? Lue lisää palvelustamme ja varaa aika esittelylle täältä!